Saavuimme Seminyakiin hotellille ja saimme laukkujen kantajan mukaan, hän oli noin 40-50vuotias mies. Hän kantoi laukut huoneeseen ja esitteli paikat. Sitten hän jäi vain kädet selän takana odottelemaan sängyn viereen. Siinä Teemulle huikkasin, että haluaako se nyt jotain tippiä kun se vain seisoo tuossa ja ei sano mitään. Teemu sille sitten, että haluatko sä tippiä kun seisot siinä. Mies siihen, että ihan teidän mukaan..eli ei muutako kaivaan rahapussia. Löysin 5 000 setelin, joka ei siis ole suuri summa. Mies katsoi sitä ja lähti nyrpeänä pois. Meillä ei ole juurikaan ollut tapana antaa kantajalle tippiä, muutako tulevassa paikassa Ubudissa olisimme voineet antaa sen palvelutason takia, mutta se tilanne meni siinä niin nopeasti, että jäi antamatta. Tipit hotellille, olemme antaneet aina lähtiessä joko jätetty seteletiä huoneeseen tai respassa oleviin tippi boxeihin. Itelle jäi tästä kantajasta todella paha maku suuhun ja valitettavasti se tuntui vaikuttavan alkuun koko hotelliin. Huoneessa oli kuitenkin mukavat ylläykset. Tervetulias hedelmäkori sekä iso kukkakimppu 🙂 Meinimme syömään hotellin ravintolaan ja sen taso oli kyllä sellainen, että rahat pois asiakkaalta ja palvelu huonoa. Eli kallista ja ruoka oli mautonta ja mitätöntä sekä palvelu huonoa, erityisesti vanhemmalta mieheltä, joka oli niin olevinaan siellä. Tarkkaili koko ajan muita työntekijöitä ja selvästi valitti heille koko ajan jostain. Nuoremmat siellä oli mukavempia, mutta harmillisesti puhuivat aika huonoa englantia, joten kommunikointi oli vaikeaa.
Päivällä menimme vielä Legianin ostoskadulle, sama katu missä toisessa päässä oli baarikatu. Kadulla kävimme monessa eri kaupassa ja ei oikein meinannut löytyä ostettavia tuotteita. Minä halusin uudet pirteät bikinit ja Teemu hihattoman hienon paidan. Ne onneksi löytyi, mutta varmaan 3km päästä. Kävimme syömässä saksalaisessa ravintolassa, jossa oli mukava mies tarjoilija ja ruoka oli ihan hyvää. Balilla on aika harvoissa paikoissa ciideriä myynnissä. Täällä maistoin jotain paikallista ciideriä, mutta se ei ollut niin hyvää kuin Bali cider.
Keskiviikko ja torstai vierähti altaalla ollessa. Pejantaina kävimme ottamassa kuvia rannalla, jossa oli todella isoja aaltoja. Rannalta sai kävellä aika pitkästi eteenpäin mereen, jotta pääsi vähääkään lähelle aaltoja. Kuvaaminen oli aika hauskaa. Saimme leikkiä hienossa säässä aaltojen kanssa.
Menimme kuvausten jälkeen rantabaariin/ravintolaan juomille. Tilasin taas pari ciideriä, jota olin jo maistanut saksalaisessa ravintolassa. Nyt maistoin mansikkaa, oli kyllä aikamoista kuraa. Juomia nauttiessa, meidän pöydän luona alkoi pörräämään vähä väliä erilaisia kauppiaita. Oli erilaisia koruja, sharonkeja, tauluja, maalauksia, pienois veneitä, leijoja, tatuointeja, jousipyssyjä jne..alkoi ottamaan hieman pannuun kaupustelijat. Mutta ostin minä heiltä yhden valko-sinisen sharongin, jota voi käyttää vaatteena ja myöhemmin suomessa esim.huivina. Sekä toiselta myyjältä ostin kaksi nilkkakorua. Sain korut ja sharongit tingattua aika alas heidän lähtöhinnastaan. Olin aiemmin sanonut eräälle naiselle, joka kauppasi koruja, että en tarvitse. Ostin toiselta sitten kuitenkin korut. No tämä aikaisempi nainen käveli uudelleen meidän ohi ja huomasi minulla nilkoissa olevat korut. Hän alkoi siinä sitten valittamaan, että ”et ostanut häneltä niitä koruja..sinä sanoit ettet halua ja nyt sinulla on joltain toiselta ostettuna korut. Osta minulta, saat samalla hinnalla millä olit ostanut nuo korut”. Koitin pyydellä häneltä moneen kertaan anteeksi, etten ostanut sinulta koruja. Mutta hän istui hiekalla varmaan 5-10min ruikuttaen asiasta. Minulla alkoi menemään hermot rouvaan. En enää häntä kunnolla huomioinut ja hän lähti siitä nyrpeänä pois. Illalla minulle sitten tuli flunssa ja kuume.
Lauantai meni huoneessa flunssaa parantaessa. Sunnuntaina kävimme ottamassa lisää kuvia aalloissa, koska ei saatu vielä täydellistä profiilikuvaa. Sekä menimme samaan ravintolaan taas istumaan hetkeksi. Ja taas siinä alkoi kuhina käymään. Siihen tuli sitten taas se sama ruikuttaja rouva inisemään edellisestä tapaamisesta. Jaksoin kuunnella häntä taas sen 5min, kunnes sanoin että okei, minä ostan jotain. Tällä tavoin pääsin hänestä eroon, mutta en saanut tingattua niin hyvin enää kuin olisin halunnut. Mutta pääsimpähän eroon hänestä 😀 win win tilanne molemmille. Illalla menimme uudelleen kyseiseen ravintolaan istumaan säkkituoleille, jotka oli ihanasta levitetty ravintolan edustalle. Ruoka oli hyvää ja jaksoin vielä sairaana istua siinä tovin ja kuunnella livebändin soittavan vieressä. Se oli sellainen tunnelma, mitä olin ajatellut Balin olevan. Rentoa musiikkia, hyvää mieltä, meri pauhaa vieressä, saa löhöillä lamppujen alla rannalla ja ruoka on hyvää.
Maanantai olikin viimeinen päivä Seminykissa. Varasin hotellin respan vieressä olevasta matkan järjestäjältä kyydityksen seuraavaan kohteeseen Ubudiin. Siinä menikin hetki, kun hinta määräytyi sen mukaan missä päin Ubudia meidän hotelli sijaitsee. Minä en sitä osannut sanoa ja siinä yhdessä alettiin kaivamaan hotellia kartoilta. Hinta oli kalliimpi versio, koska hotelli ei sijainnut keskustassa. Kyyti tulisi hakemaan meitä seuraavana päivänä klo12. Jännä odotimme sinne saapumista, koska monet blogit ja matkaajat olivat kehuneet Ubudia. Jospa pääsisi vihdoin kokeilemaan joogaa. Tästä kirjoitankin sitten seuraavassa osiossa.
-SMH