Kuukausi: huhtikuu 2017

Amedissa emme olisi kuin yhden yön ja saavuimme onneksi hyvissä ajoin klo14.00 hotellille. Olin katsonut hotellia varatessa, että hotelli olisi suomalaisten omistuksessa ja olin odottanut, että vastaanotossa olisi päässyt mahdollisesti puhumaan Suomea. Mutta ei ihan. Vastaanottoa ei ollut ja henkilökunta oli jotenkin ihan pihalla meidän tulosta. Kaikki tapahtui todella hitaasti. Esimerkiksi meidän piti vähä väliä kysyä saammeko avaimen, onko aamupalaa jne. Respan poika ei oikein toiminut sujuvasti. Kysyimme samalla, että saako heidän kauttaan lippuja seuraavaan kohteeseen Gilille. Kuulemma saisi ja ihan kohtuu hinnalla menon sinne 250 000 rupiaa. Jäimme kuitenkin miettimään ja lupasimme palata kohta asiaan.

Mutta saimme sitten laukkujen kantajan omaan huoneeseen. Huone oli korkelle sijoittuva bambumaja. Se oli sopiva yhteen yöhön. Olisin kyllä kuvien perusteella odottanut hieman kauniimpaa, mutta se sai kelvata.

Huoneeseen asettumisen jälkeen palasimme takaisin hotellin ravintolaan. Sielläkään henkilökunnalla ei ollut mikään kiire tuoda meille ruokalistoja tai palvella. Onneksi ruoka osoittautui maittavaksi.

Menimme respalle uudelleen ja keskustelemaan kyydistä. Siellä ei enää ollut sama poika, vaan eri. Aloimme keskustelemaan että olisimme saaneet edellisen kanssa kyydin Gilille hintaan 250 000, mutta tämä työntekijä oli kauhuissaan ettei heiltä niin halvalla saa. Hänen mukaansa hinta olisi 400 000 rupiaa meno sinne. Tästä koitimme keskustella, mutta tuloksetta. Lähdimme tielle ja etsimään kauppaa sekä jotain matkanjärjestäjää. Järjestäjä onneksi löytyi vähän matkan päässä. Tämä oli joku hostelli/ravintola/matkanjärjestäjä kombinaatio. Siihen tuli pariskunta ja he alkoivat selvittelemään saavatko meille paikat varattua. Mies koitti soittaa kahta puhelinta käyttäen kuulemma eri numeroihin, mutta kukaan ei vastannut. Lupasivat kuitenkin järjestää meille kyydin seuraavalle päivälle klo 09.00 ja joku tulee meitä silloin hakemaan hotellilta. Tämä järjestäjä mies oli kuulemma aiemmin ollut monta vuotta töissä meidän Santai hotellissa. Tiesi sen takia heti paikan. He tarjosivat meille liput taas siihen 250 000, jonka maksaisimme lautalle mentäessä. Olimme jo lähteneet, kunnes minun oli pakko palata sinne ja tahtoa joku käyntikortti heiltä, jotta osaamme soittaa heille, jos kyytiä ei saavu. Jäi nimittäin hieman orpo olo, kun emme saaneet mitään vahvistusta onko kyyti meille järjestetty vai ei. Oli vain pakko luottaa taas vieraisiin ihmisiin.

Illalla menimme altaalle uiskentelemaan ja sukeltelemaan. Sekä kävimme rannalla kiikkumassa 🙂

Aamulla herätessä meille oli tuotu parvekkeelle pannu kahvia sekä pari kuppia. Oli ihana ele heiltä. Kahvin juotua menimme alas aamupalalle. Aamupala onneksi kuului huoneen hintaan ja saimme valita listalta mitä halusimme syödä. Valmistuksessa meni valitettavan kauan ja saimme hotkia ruuan, jotta pääsemme jännittämään respalle kyydin mahdollista saapumista. Saapuminen oli myös ilmoitettu ajalle klo 8-9 välillä tulee hakemaan, mahdollisesti klo8.30.

Noh, siinä odottelimme 30 minuuttia ja onneksi auto saapui pihaan. Matka jatkui kohti lauttaa, jossa ostimme samalla menon Gili Trawangille sekä paluun sieltä suoraan lentokentälle. Saimme kaiken tämän meidän mielestä edullisesti 1 800 000 rupiaa kahdesta henkilöstä. Matkalaukut jaoteltiin kahteen pinoon. Toisessa oli menijät Gili Trawangille ja toisessa Gili Meno sekä Air. Jäimme siihen odottelemaan liput taskussa kunnes saapui pikavene. Paikalliset naiset alkoivat kantamaan turistien laukkuja ja jännäsimme sivusta koska laukut molskahtavat veteen, kun niitä nostettiin veneen katolle kyytiin. Kaikki säästyivät onneksi kuivina. Nousimme veneeseen ja matka alkoi kohti Giliä <3

-SMH

Ubud 28.2-2.3.2017

Matka jatkui aamupalan jälkeen kohti Ubudia. Matka ei kestänyt onneksi kuin vain kaksi tuntia. Saavuimme hotellille noin klo 14.00. Saimme saapuessa pienen tervetulias seremonian. Hotellin henkilökunta pamautti isoa kelloa sisääntulossa, joka merkitsi sitä, että hotelliin on saapunut uusia vieraita. Sen jälkeen keskelle otsaamme laitettiin pyhää vettä, johon painettiin muutama riisinjyvä. Sekä  molempien oikeaan käteen laitettiin puna-musta-valkea ystävänauha. Tämä merkitsi sitä, että ”kaikki on yhtä”. Henkilökunnan nainen luetteli ne kaikki asiat jotka yhdistyvät nauhan myötä. Niitä asioita oli esimerkiksi ihmiset, luonto, jumalat jne. Tämän jälkeen meidät ohjattiin sisälle sohville istumaan sekä tarjoiltiin tervetulias maljat. Huoneille mentäessä hotellin eteen saapui pieni golfkärryä muistuttava auto, johon laitettiin tavaramme sekä saimme pienen kierroksen hotellin ympäristöön.

           

Hotellihuone oli aivan mahtava! Emme olleet aiemmin nähneet sellaista. Sisään saavuttiin pienestä tupla ovesta, josta avautui näkymä eteisen pieneen puutarhaan. Lattia oli täynnä vettä ja kaloja sekä seinästä valui pieni suihkulähde. Tämän jälkeen tuli olohuone, joka sijaitsi ulkona (toki katto oli pään päällä). Olohuoneen vieressä oli oma pieni uima-allas, johon myös laski vettä seinästä. Altaan vierestä mentiin päätilaan, jossa oli hieno sänky meitä odottamassa sekä iso kylpyhuone, jossa oli seinä osittain auki ulkoilmaan ja olohuoneeseen. Täällä vain haukkoi henkeä, kun kaikki oli kaunista.

    

Olimme hotellin aulassa varanneet samantien hotellin tarjoaman matkan Ubudin nähtävyyksille. Saimme maksua vastaan kohteliaan miehen, joka kierrätti meitä kolmessa paikassa. Ensimmäinen pysäkki oli vesiputous. Kuski jäi odottamaan meitä autolle ja me menimme kaksin katsomaan nähtävyyttä. Vesiputoukselle piti laskea portaita alas, josta tuli näkyviin kaunis putous.

   

Toisena paikkana meillä oli riisiterassi. Tästä olin nähny kirjoissa sekä netissä paljon kuvia. Paikka oli todella kaunis ja vihreä. Kävimme ensin syömässä riisiterassin viereisessä pienessä ravintolassa. Saimme matkalta mukaan oppaan. Sovimme, että maksamme hänelle jonkun summan kierroksen päätteeksi. Matkallahän kertoi tästä riisiterassista sekä siellä kasvavista heinistä, joita paikalliset taiteilijat käyttävät maalatessa sutina. Heinä oli todella pehmeää ja sileää. Uskon että sillä sai hyvää jälkeä maalauksiin. Opas antoi minulle seinästä tupon käteen (juurineen päivineen), että tee siitä itsellesi suti, mutta ei se olisi pysynyt matkan aikana hengissä. 😀 Jollain sillalla näimme ison hämähäkin, joka oli kämmenen kokoinen jalkoineen. Tämä laji oli Balin suurin hämähäkki, mutta ei oppaan mukaan myrkyllinen. Mutta todella ällöttävä se ainakin oli! Kierroksella tuli erilaisia pisteitä, jotka ohittaessa piti antaa riisipellon työntekijöille jonkinlainen pääsymaksu, jotta pääsi pidemmälle. Minimi hinta oli 10 000 rupiaa ja se piti maksaa setelinä, ei kolikkoina. Koitin eräälle antaa summan kolikkoina, mutta hän ei sitä huolinut. Meinasi matka loppua siihen, mutta saimme vaihdettua seteleitä keskenään ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kun tulimme takaisin alas, vastassa oli nainen joka kantoi isolla kepillä kahta koria. Näihin hän varmaan laittaa keräämänsä riisit tai muuta vastaavaa. Saimme ottaa kuvia hänen kanssaan sekä oppaan kanssa. Toki hänelle piti tästä maksaa jonkinlainen tippi. Oppaamme oli kyllä todella innokas tanssija. Hän kertoikin kierroksen lopuksi, että hän tanssii erilaisissa seremonioissa ja pitää erilaisia naamareita ja asuja, jotka hän itse valmistaa. Opas soitti meille puhelimestaan musiikkia, jonka mukaan hän tanssii, sekä näytti kuvia instagramistaan. Hän pyysikin minua seuraamaan itseään instassa.

              

Viimeinen alue olikin pikainen reissu. Täällä kävimme katsomassa isohkoja valkoisia lintuja. Lintuja oli tuhansia puiden latvoissa. Linnut kuskimme mukaan ovat koittaneet asettua muualle, mutta tällä alueella on kuulemma niin hyvä henki, että he palaavat aina sinne takaisin.

Illalla söimme omassa hotellissa. Palvelu ja ruoka oli erinomaista, jokseenkin hieman hintavaa. lllalla kävimme pimeän tullen lähikaupassa, joka sijaitsi hotellin lähellä olevalla tiellä. Sinne mentäessä pitkällä sisääntulo kujalla olikin koira joka haukkui. Emme oikein tienneet onko se kulkukoira vai hotellin vahtikoira, mutta joka tapauksessa sai kävellä hiljempaa vähän sivussa. Vastaan tuli portilla myös vartija, joka koitti komentaa koiraa, mutta ei tehnyt muuta asian suhteen. Onneksi koira ei tullut kohti. Tämän jälkeen vielä pieni pulahdus omassa altaassa ja nukkumaan.

Meille ei kuulunut aamupala hotellihuoneeseen, joten aiemmin vararuuaksi ostamani puuro pelasti ubudin aamut. Kävimme katsastamassa kuntosalin, joka oli todella hienolla alueella. Seiniä ei ollut, pelkästään katos. Ja maisema oli riisipelloille. Kelpasi treenata. Ainoa iso miinus siinä oli, kun hotelli piti kukkoja TODELLA pienissä punoshäkeissä. Niissä kukot eivät pääseet liikkumaan ollenkaan. Nämä kukot olivat varmaan myös taistelukukkoja, joka on heidän maassaan laillista ja järjestävät hotellilla silloin tällöin turnajaisia. Me kyselimme henkilökunnalta, miksi kukot ovat näissä häkeissä, miksi ei vapaana. Eivät osanneet vastata tai halunneet vastata. Jätimme heille myös lähtiessä palautelappuun asiasta kysymyksiä. Se oli niin julman näköistä sekä surkean kuuloista. Kukot eivät kiekuneet iloisesti vaan surullisesti.

Järkytyksen jälkeen hyppäsimme hotellin ilmaiskyytiin. Kävimme Ubudin keskustassa, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä hotellilta. Kävimme siellä syömässä sekä varasimme kyydityksen huomiselle seuraavaan kohteeseen Amediin (600 000 =40€ rupiaa kyyti). Illalla kävimme taas omassa hotellin ravintolassa syömässä.

 

Olimme ilmottautuneet aamulle klo8 chakrajoogaa. Teemu lähti myös testaamaan miltä se jooga oikein tuntuu. Tämä oli myös minulle ensimmäinen kerta, kun olen ohjatulla tunnilla. Joogasimme ryhmän kanssa hotellin temppelialueen vieressä nurmikolla jumppamattojen päällä. Mies oli oikein rauhallinen, mukava ja opasti todella hyvin kuinka mennä asentoihin. Teemua hän kävi vähä väliä korjaamassa ;D haha. Huomasi kyllä, kuinka kankeaksi sitä olikaan taas muuttunut.

Tämän jälkeen vielä pikainen suihku ja kyyti tuli hakemaan klo11.

-SMH